Kehityspsykologia

Elämänkaareen luetaan lähinnä suurimpana vauvaikä (0-1v.) ja lapsuus (1-12v.). Näitä ikävaiheita seuraavat nuoruus (12-25v.), aikuisuus (20-65v.) ja vanhuus (65và).

Kehityspsykologialla tarkoitetaan sitä psykologian osa-aluetta, joka tutkii ihmisen kehitystä syntymästä vanhuuteen. Psykologinen kehitys koostuu monista vaiheista ja tapahtumista. Kehityksen monimuotoisuus näkyy yksilöllisinä kehityskulkuina. Kuitenkin perusominaisuudet, perinnölliset taipumukset ja jaetut elinympäristöt vaikuttavat. Koska ihmisen kehitys ei ole ainoastaan psykologinen tapahtuma kulku, siihen liittyy myös biologisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitys. (Nurmi ym. 2006: 10-11.) Tässä blogikirjoituksessa keskityn lähinnä varhaislapsuuden ja aikuisuuden kehityksen näkökulmaan.

 Kehityksen perusperiaatteita ovat vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, epigeneettinen perusrytmi, jossa sekä biologinen että psykologinen kehitys seuraavat omaa aikatauluaan, sisäistäminen ja yksilöityminen (Toivio – Nordling 2013: 92). Itse olen sitä mieltä, että yksilöön vaikuttavat juuri elinympäristö ja millaiset geenit hän on saanut. Juuri nämä tekijät muokkaavat jokaisesta oman persoonan.

Varhaislapsuuden aikana tapahtuva kehitys toimii perustana myöhemmin opittaville tiedoille ja taidoille. Lapsi oppii koko ajan ensimmäisen elinkuukausien aikana, jopa nukkuessaan. Merkitykselliset kontekstit ovat koti- ja päivähoitoympäristöt sekä sukulaisvuorovaikutussuhteet. (Nurmi ym. 2006: 18-19.) Herkkyysvaihe tarkoittaa biologisen kypsymisen ja oppimisvalmiuksien tai omaksumiskyvyn keskinäistä vuorovaikutusta. Lapsille ensimmäistä herkkyysvaihetta pidetään 1-4 vuoden ikäjaksoa. Tänä aikana kehittyvät käveleminen, puhutun kielen omaksuminen ja minä-toimintojen harjoittelu ja kehitys. Minuuden kehityksen tärkein vaihe lapsen persoonallisuuden muovautumisen kannalta on kuitenkin tunne-elämän kehitys. Temperamentti on perusta lapsen persoonallisuudelle. Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä reagointitapaa, joka erottaa yksilön muista. (Toivio – Nordling 2013: 95-96.)

Kiintymyssuhde muodostuu aikuisen ja vauvan välille (Sinkkonen 2004). Kiintymyksen laatu ja sen vaikutukset tunne-elämän kehitykseen vaihtelevat sen mukaan, miten herkkää ja vastavuoroista lapsen ja hänen vanhempansa tunnepitoinen vuorovaikutus on (Toivio – Nordling 2013: 97). Vauvan kyky sietää voimakkaita tunnetiloja on aluksi hyvin vähäinen. Jos aikuinen auttaa lasta selviytymään tunnekuohuista, lapsi uskaltaa vaistoisuudessakin tuoda tunteensa vuorovaikutukseen. Jos taas lapsi jätetään yksin, hän oppii tukahduttamaan tunteensa. (Sinkkonen 2004.) Kiintymiset voidaan luokitella neljään malliin: turvallinen kiintyminen, välttelevä kiintyminen, ristiriitainen kiintyminen ja jäsentymätön kiintyminen. Mallit kehittyvät koko kasvun ajan, sosiaalisissa suhteissa kertyvien kokemusten ansiosta, myös aikuisiässä. (Toivio – Nordling 2013: 97.)

https://www.youtube.com/watch?v=SJKxviGPAAA

Aikuisuus kattaa noin 20 vuotiaasta noin 65 vuoteen asti. Aikuisuuteen sisältyy kehitystehtäviä, jotka vaativat päätöksen tekoa ja sopeutumista. Näitä ovat muun muassa työ ja perheen perustaminen. Aikuisuuden kehitystehtävistä selviytyminen vaatii monenlaista taitojen ja sosiaalisten suhteiden kuin persoonallisuudenkin kehitystä (Nurmi ym. 2006: 160-161.) Saavutettuaan keski-iässä aikaisemmat tavoitteensa ihminen suuntautuu yleisimpiin elämän tarkoituksiin. Esimerkiksi ura- ja suorituskeskeisyys vaihtuu perheeseen ja yksityiseen suuntautumiseen. Paljon puhutun keski-iän kriisin saavat aikaan ulkoiset tekijät, kuten työn menetys, taloudelliset ongelmat tai lapsen lähtö kotoa (Nurmi ym. 2006: 167-168.) Biologiset muutokset näkyvät aikuisiällä vähäisemmin kuin esimerkiksi nuoruudessa. Hedelmällisyyden loppuminen naisilla eli vaihdevuodet ovat huomattavin muutos (Nurmi ym. 2006: 205.)

Kehityspsykologia on minusta kiehtova psykologian alue. Opin hyvin paljon uutta asiaa kirjoittaessani tätä blogitekstiä. Esimerkiksi vauvan ja äidin välille muodostuva kiintymyssuhde. On hämmästyttävää ajatella, että pieni vauva voi tuntea ja tietää niin paljon ikäisekseen verrattuna.

Lähteet:

Nurmi, Jari-Erik – Ahonen, Timo – Lyytinen, Heikki – Lyytinen, Paula – Pulkkinen, Lea – Ruoppila, Isto 2006. Ihmisen psykologinen kehitys. 1., painos. Helsinki: WSOY.

Sinkkonen, Jari 2004. Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksistä käytännön sovelluksiin. Duodecim, 120, 1866-73.

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. 3., uudistettu painos. Helsinki: Edita.